Pienen koiran suuri sydän ei enää jaksanut.

Roosan sydämestä kuului sivuääni ensimmäisen kerran jo kolme vuotta sitten, mutta vasta pari kuukautta sitten aloitettiin oireiden takia sydänlääke sekä nesteenpoistolääke. Lääkkeistä huolimatta rakkaan mummokoiran oireet pahenivat viime päivinä nopeasti. Viime yönä silittelin levotonta ja työläästi hengittävää Roosaa ja hoin kyyneleet silmissä: ei mitään hätää, ei mitään hätää... Vaikka hätä oli valtava pienen koiran puolesta! Puoli kolmelta tein raskaan päätöksen ettei Roosan tarvitse enää kärsiä yhtään yötä.

Oma tuttu ja ymmärtäväinen eläinlääkäri Liisa Kotisalo nukutti aamulla Roosan rauhalliseen ikiuneen. Liisa antoi myös minulle rauhan toteamalla, että päätös oli oikea. Nyt  Roosa saa levätä Saran ja Neelan vieressä omalla pihalla ja tulee aina olemaan osa meitä wilperiinoja.

Olit minulle erityisen tärkeä, oma surusilmä Roosani .