Kesäiset touhut jatkuvat Rehulassa. Mustikatkin ovat jo kypsyneet  ja niitä käytiin yhdessä lasten ja huiskuhäntien kanssa poimimassa. Joukkoa johdattivat Karkki, Tinka ja Jessika - ihan kuin tietäisivät parhaat mustikka-apajat.

Löytyihän niitä mustikoita niin että kaikilla oli suut sinisinä, myös koirilla. Mutta pitääkö niiden aina tulla samaan mättääseen, missä ihminen yrittää saada jotakin astiaankin!

Karkki teki tarkkaa työtä.

Jessika ei paljoa marjoista välittänyt, mutta olihan mukavaa olla touhussa mukana kuitenkin.

Lopuksi otettiin oikein ryhmäkuva "mettäläisistä".

Kotipihalla saatiin samaan kuvaan kaikki meidän "mustat", vasemmalta oikealle Tinka, Ceri ja Jessika.

IItapäivällä kyläilemään tuli Tinkan velipoika Lenni. Ensin vähän tutustuttiin varovaisesti siskoon ja muihinkin Wilperiinoihin:

ja sitten otettiinkin jo ihan rennosti!

Mutta tämä otus kyllä pelotti:

Tinka kyllä tietää, että nämä määkijät ovat mukavia kavereita eikä niitä tarvitse jännittää.